Bruce Eckelin blogikirjoitus "Java: Evolutionary Dead End" on synnyttänyt kiivasta keskustelua Javan kehityksestä. "Evoluution päätepistettä" on tulkittu Javan kuolemanjulistuksena, toisaalla taas kypsyyden ja vakiintuneisuuden kielikuvana.
Kirjoituksen taustalla on Java-yhteisön itsekritiikki kieleen viime aikoina tuoduista lisäyksistä. Suuriin syntaksiremontteihin taicloseure-rakenteiden toteutuksiin ei kriitikkojen mielestä ole enää järkevää ryhtyä. Java voitaisiin rauhoittaa ja hakea JVM-alustalle kasvunvaraa JRubyn kaltaisilla toteutuksilla.
Joidenkin mielestä olisi kuitenkin aika tehdä irtiotto yhteensopivuusrasitteesta ja siirtyä kokonaan uuteen kieleen. Suosituimmaksi vaihtoehdoksi on noussut Javaa muistuttava Scala.
Java on saanut kritiikkiä myös akateemiselta suunnalta: New Yorkin yliopistossa työskentelevä professorikaksikko toteaa suoraan, ettei Java sovi ohjelmistoalan opiskelussa ensimmäiseksi eikä varsinkaan ainoaksi kieleksi.
Robert Dewerin ja Edmond Schonbergin mukaan "Java-väylältä" valmistuneilta puuttuu matemaattista hahmotuskykyä ja kokemusta matalan tason käsitteistä kuten C:n suorista osoittimista tai Lispin syvistä rakenteista.
Javan ja muiden "web-hömpötyskielten" tilalle professorit suosittelevat mm. C/C++:aa ja Adaa. Yliopistotyön lomassa professorit vaikuttavat Ada-kieleen erikoistuneessa AdaCode-yhtiössä.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä