Assemblix

Monty kritisoi MySQL:n julkaisupolitiikkaa

Ilari Sani | 3.12.2008

Sun on julkistanut MySQL-tietokantapalvelimesta version 5.1. MySQL:n perustaja Michael "Monty" Widenius kritisoi julkaisua ennenaikaiseksi. Uutuus sisältää hänen mukaansa vikoja, joita ei olisi pitänyt päästää yleiseen jakeluun.

MySQL Serverin uusia toimintoja ovat mm. partitiointi eli taulujen hajauttaminen useaan eri tiedostojärjestelmään, rivikohtainen replikointi sekä plugin-laajennusrajapinta.

Wideniuksen mukaan 5.1-versio on useimmille käyttäjille toimiva ja parempi kuin 5.0. Sen uudet toiminnot ovat kuitenkin hänen mukaansa keskeneräisiä, ja ainakin tietoa hävittävät viat olisi pitänyt korjata ennen julkistusta.

Widenius korostaa, että vastuussa on MySQL AB:n johto eikä Sun, joka osti yhtiön aiemmin tänä vuonna. Erityisesti Widenius syyttää MySQL AB:n toimitusjohtaja Mårten Mickosta, joka hänen mukaansa ajoi ohjelmiston markkinoille etuajassa saadakseen jotain myytävää.

Ratkaisuksi Widenius esittää itsenäistä komiteaa, joka päättää koska projektit ovat julkaisuvalmiita. Samanlainen komitea löytyy jo monelle Sunin tuotteelle. Lisäksi Widenius peräänkuuluttaa avoimempaa kehityspolitiikkaa, jossa yhteisö saisi sananvaltaa kehittämisen suunnista.

Linkit

Julkaisujärjestelmä: Drupal   |   Tietoa Assemblix.netistä