Microsoft on saanut valmiiksi Vistan seuraajan eli Windows 7:n ensimmäisen beetaversion. Beetaa pidetään poikkeuksellisen valmiina ja käyttökelpoisena, erityisesti verrattaessa Windows Longhornin ja Vistan vastaaviin. Windows 7 ei ole Vistan tavoin arkkitehtuureja uusiva mullistus, vaan pikemminkin aiemman version hiotumpi painos.
Eräät kehitystä läheltä seuraavat analyytikot kuten Paul Thurrott ovat jo viikkoja pitäneet mahdollisena, että Windows 7 saattaa valmistua yllättävän pian, kenties loppukeväällä. Varovaisempien mukaan Windows 7 saapuisi vuoden 2009 lopussa tai viimeistään 2010 alussa.
Microsoft on toimittanut joulukuun alussa valmistuneesta Windows 7 Beta 1:stä pienen erän toimittajille, analyytikoille ja yhtiön läheisille kumppaneille. Beta 1:n laajemman jakelun on arveltu käynnistyvän tammikuussa CES-kuluttajamessujen aikoihin.
Vaikkei beetaa ole julkistettu vielä suurelle yleisölle, on ohjelmisto alkanut levitä mahdollisesti kehittäjäverkosto MSDN:n kautta internetin vertaisverkkoihin.
Google palautti MSDN:stä sivun, joka sisälsi Windows 7 Beta 1:n levykuvan tiedot.
Sivu näkyi verkossa jonkin aikaa, mutta myöhemmin Microsoft poisti tiedot ja korvasi sen "Not Found" -virhesivulla.
Verkkoon levinnyt versio on versionumeroltaan, tiedostokooltaan ja päiväyksiltään aidon tuntuinen paketti. Microsoftin MSDN-palvelussa näkyi vielä hetki sitten Windows 7 Betan imurointisivu, mutta nyt sivu on poistettu verkosta. Sivulta ilmeni beetan julkaisuhetki MSDN:ssä sekä imuroitavan DVD-levykuvan SHA-1 -tiiviste. Itse Windows 7:n beetaa ei MSDN-sivustolta voinut kuitenkaan hakea ilman tunnuksia.
Vertaisverkoissa on parhaillaan jaossa 2,44 GB:n kokoinen levykuvatiedosto, jonka SHA-1 -tiiviste on sama kuin Microsoftin juuri hetki sitten MSDN:stä poistamissa tiedoissa. Verkossa on julkaistu myös avaimia, joilla Beta 1:n asennus onnistuu.
Laittoman kopion itselleen hakeneet ovat julkaisseet tusinoittain Beta 1:stä otettuja kuvakaappauksia ja analyysiä tuotteen sisällöstä. Windowsiin syvällisesti perehtyneen toimittaja Paul Thurrottin julkaisemat kuvakaappaukset esittävät varmuudella aitoja näkymiä seuraavasta Windowsista.
Paul Thurrott arvioi Windows 7:n Beta 1:n toimivan suurin piirtein yhtä nopeasti kuin Vistan. Windows 7:aan ole luvassa mitään järisyttävää uutta toimintoa tai arkkitehtuurimuutosta: muutokset ovat luonteeltaan parannuksia nykyiseen ja olemassa olevan hiomista.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä